:)

Tämä blogi loppuu ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaakaan.
Tiedän että minulla on ainakin yksi lukija, joten päivitän tänne viimeisen kerran.

Elämä hymyilee. Uskaltauduin lääkäriin, olin hetken sairauslomalla, pääsin puhumaan asioista, tein töissä muutoksia parempaan ja rakastuin.

Tästä tuli selviytyimistarina, kylläkin hyvin lyhyt sellainen.

Töissä tekemäni muutokset aiheuttivat muille hieman enemmän päänvaivaa, mutta nyt he ovat jo tottuneet. Itselleni muutos toi mukanaan stressittömän elämän ja ilon takaisin työntekoon.
Lääkäriin uskaltautuminen oli kaikista vaikeinta. Pelkäsin että minut leimataan hulluksi, syötetään täyteen lääkkeitä tai mikä pahinta, vähätellään oloani. Lääkäri oli hyvin ymmärtäväinen. Hän ei tuputtanut minulle mitään lääkkeitä (paitsi unta ylläpitävää lääkettä, jota en koskaan apteekista hakenut), hän kuunteli ja antoi neuvoja, hän oli ihana. Hän ei tuominnut.
Tärkein muutos elämääni tuli masennuksen hiljaa hipuessa pois. Rakastuin, annoin itselleni luvan rakastua. Lopetin uhrin leikkimisen ja aloin arvostamaan itseäni.
Alkoholin käyttöä vähensin, mutta en lopettanut kokonaan, kotini on siisti ja rakastan elämääni!

Tämä kaikki oli työn ja tuskan takana, mutta toivon että joku joskus lukee nämä muutamat kirjoitukseni ja saa niistä toivoa ja voimaa jatkaa ja alkaa taas rakastaa itseään.
Maailma on hyvin musta paikka masennuksen kanssa elävälle. Vain sinä itse voit tehdä siitä valoisamman!

Voimia kaikille! Muistakaan rakastaa itseänne, te olette sen arvoisia!

-suihpa