Kun tänään tulin töistä kotiin huomasin olohuoneen pöydällä viikonlopun jäljiltä olevat viinipullot. Miten ne vieläkin on siinä? Kuinka vaikeaa ne on siivota pois? Ylitsepääsemätöntä. Miten minusta tuli tällainen? Elän saastan keskellä, vaikka aikaisemmin kotini oli siisti ja puhdas. Eilen jopa suihkuun raahautuminen oli itseni kanssa tappelun takana. Joka päivä ajattelen, että nyt otan itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäydyn. Tuota ryhdistäytymistä kestää sen aikaa että saan pyykit koneeseen ja sitten taas rojahdan sohvalle peiton alle ärsyyntyneenä toimettomuudestani. "Huomenna sitten", ajattelen, ja sama kaava toistuu taas. Ensi viikolla samat roskat ja roinat ovat edelleen samoilla paikoillaan, ehkä lisääntyneenä parilla tyhjällä viinipullolla.
Makuuhuoneeni lattiaa en ole nähnyt pariin viikkoon. Sitä peittää epämääräinen kerros vaatteita, likaisia ja puhtaita. Joistain kohdin pilkottaa myös pari kirjaa, kondomipaketin kuoret sekä yksittäisiä korkokenkiä. Koska oikein saan tämän kaiken siivottua? En jaksa, minua ei kiinnosta.

Tänään taas tunsin olevani maailman paskin esimies. Olen aina yrittänyt tehdä työni ja ratkaisuni niin että kaikki ovat tyytyväisiä. Kuitenkin aina löytyy niitä, joille mikään ei riitä, mikään ei kelpaa. Pyrin koko ajan olemaan parempi ja yrittämään aina vain enemmän, että voisin todistaa epäilijöille pärjääväni ja pystyväni tähän. Sitten kuitenkin kotiin päästyäni alan itkemään. Tekisi mieli huutaa "En jaksa enää! En pysty enempään!", mutta aina seuraavana päivänä palaan taas yrittämään parempaa. Mutta miksi olen töissä oma iloinen itseni vaikka sisältä olen totinen ja itkuinen? Ehkä haluan pitää henkilökohtaiset asiani töiden ulkopuolella. Se voi myös johtua siitä, ettei minua otettaisi tosissaan jos sanoisin olevani ahdistunut ja masentunut ja harkitsevani sen takia lääkärille menoa. Tuntuu kuin olisin lastentarhassa töissä, tai teininä teinien joukossa taas uudestaan.
Jos huomenna saisin avattua suuni, saisin kerrottua tarvitsevani apua...vai tarvitsenko? Ehkä minä selviän tästä yksin ja pääsen jaloilleni. Mutta kuinka pitkän ajan päästä?